TALOUSPOLITIIKAN ONGELMAT – PERSUJEN SYY
TALOUSPOLITIIKAN ONGELMAT – PERSUJEN SYY
Tasavallan presidentti Sauli Niinistö kritisoi 15.11. sanomalehti Keskisuomalaisen ym. lehtien haastattelussa hallitusten vuoden 2007 jälkeistä talouspolitiikkaa ja aivan erityisesti Kataisen hallituksen aikaa. ”Hallitus teki mielikuvapolitiikkaa” totesi presidentti.
Viime lauantaina Ylen Ykkösaamussa entinen pääministeri Esko Aho sanoi ”Suomen olevan nyt täysin ilman strategista päämäärää”. Viime viikolla myös Raimo Sailas kritisoi voimakkaasti hallituksen politiikkaa ja palautti mieleen 1990-luvun laman ja miten siitä selviydyttiin.
Jälkiviisaus on helppoa, jopa vastenmielistä, kun unohtaa ne asiat, jotka ovat johtaneet tämän vaalikauden hallituskokoonpanoon. Ja mihin korkealta taholta tuleva hallitusmoite kohdistuu? Se kohdistuu aina pääministeriin ja pääministeripuolueeseen.
Kestävyysvaje ja sen korjaamisen tarve olivat varmasti niin Vanhasen kuin Kiviniemenkin hallitusten tiedossa. Tilanne ja arvio tulevaisuudesta olivat silloin kuitenkin huomattavan erilaiset kuin mikä oli toteutuva kehitys. Jos talous olisi kasvanut pidemmän ajan keskiarvon mukaisesti kaksi ja puoli prosenttia vuodessa, olisi bruttokansantuote nyt lähes 20 prosenttia korkeammalla tasolla kuin mitä on toteutunut kehitys. Onhan bruttokansantuote tällä hetkellä edelleen vuoden 2007 alapuolella. Kukaan ei kyennyt arvioimaan, että kansainvälinen finanssikriisi puraisee niin pahasti Suomen taloutta, Euroopan taloutta ja maailman taloutta.
Vuoden 2011 vaaleissa perussuomalaiset saivat jytkyvoiton. Keskusta koki tyrmäystappion. Tämä nosti ideologiat esiin useimmilla puolueilla. Perussuomalaiset heiluttivat hallitusneuvottelujen tahtikeppiä, vaikka eivät hallitusvastuuseen kyenneetkään omilla ehdoillaan. Kukaan ei halunnut mukaan eu- ja eurovastaista puoluetta. Keskusta arvioi, että on helpompi huudella oppositiosta kuin kantaa vastuuta heikentyneessä ja epävarmassa taloustilanteessa. Jäljelle jääneistä puolueista vasemmistopuolueet korostivat persujen pelossa voimakkaasti omia ideologioitaan. Kuka antoi periksi kansakunnan hyväksi? Suurin puolue eli pääministeripuolue kokoomus, uskoen siihen, että poliittiset ideologiat muuttuvat pragmaattiseksi vastuunkannoksi.
Hallitusohjelman tavoite on ollut toteuttaa valtion talouden tasapaino 50-50-mallilla. Mallissa puolet tasapainotustoimista tehdään säästämällä eli leikkaamalla menoja ja puolet veroja korottamalla. Pitkän ajan julkisen talouden kestävyysvajeeseen taas tartutaan rakenteellisilla uudistuksilla; kuntauudistus, sote sekä eläkeuudistus. Kuntauudistus epäonnistui siksi, että liikaa painoa annettiin kuntien ja kuntajohtajien lausunnoille sekä kuntiin sitoutuneille asiantuntijaprofessoreille. Mielipide on kielteinen, kun on omista eduista kyse. Ja kuntapuolue on eduskunnan suurin ja muutosvastaisin puolue. Sote tulee maaliin ja eläkeuudistus toteutuu aikanaan. Nämä vaikuttavat positiivisesti kestävyysvajeeseen.
Murhe on sen sijaan valtiontalouden tasapainottaminen. 50-50-malli ei ideologisista syistä toiminut. Talouden pitkittyvä taantuma on kaiken aikaa heikentänyt seurattavia suhdelukuja, valtion talouden alijäämää ja velkaa suhteessa bruttokansantuotteeseen. Jos jaettava eli bruttokansantuote pienenee, velkasuhde heikkenee vaikka velkaa ei otettaisi lainkaan lisää. Tähän ongelmaan Kataisen hallitus törmäsi kaiken aikaa. Oli pakko tehdä koko ajan uusia päätöksiä. Menoja ei kyetty riittävästi supistamaan, hallituksen kokoonpanosta johtuen, joten korotettiin veroja. Pääministeripuolue suurimpana vastuunkantajana on antanut periksi muiden tahdolle. Nyt ollaan tilanteessa, jossa korkea verotus on kääntynyt itseään vastaan; kiristetty verotus tuottaa vähemmän kuin ennen veron kiristystä.
Tähän on johtanut persujen pelko. Synnytettiin hallitus ainoalta mahdolliselta pohjalta riski ottaen.
Mutta käännetäänpä katseet eteenpäin. Miten päästään jälleen kasvun uralle? Suomi pitää uudistaa. Esko Ahon kuusi strategista tavoitetta, digitaalisen teknologian edistäminen, julkisten palvelujen tehostaminen, teollinen perusta, uuden yrittäjyyden rakentaminen, rohkeutta riskinottoon sekä kansainvälisyys, (kts. YLE Ykkösaamu 15.11.) ovat erittäin hyviä ajattelun pohjaksi. Tuloverotus on nopeasti saatettava tasolle, joka kannustaa työhön ja tuottaa valtiolle. Veronmaksajien keskusliiton 13.11. julkaisema kansainvälinen verovertailu on puhuttelevaa luettavaa. Keskipalkkaisen veroprosentti on Suomessa 2.2 prosenttiyksikköä korkeampi kuin vertailumaissa, Ruotsiin verrattuna 6.8 prosenttiyksikköä korkeampi. Matalien palkkojen verotus on samalla tasolla kuin vertailumaissa. Hyvätuloisemmilla tasoilla verotus on 3.8 – 6.6 prosenttiyksikköä korkeampi kuin Euroopan vertailumaissa. Ja marginaaliveroprosentti on jo 26 800 euroa vuodessa ansaitsevilla seitsemän (7!) prosenttiyksikköä korkeampi kuin muissa Euroopan vertailumaissa keskimäärin. Ja ero suurenee vielä tästäkin tulojen kasvaessa. Ei yhteiskunta voi dynaamisesti toimia tällaisella verokurituksella.
Kyllä myös 1990-luvun lamasta selviytymispolitiikasta kannattaa yhä ottaa oppia. Menoja pitää uskaltaa karsia niin kunnissa kuin valtiollakin. Sosiaalimenoja voidaan järkiperäistää ja tehostaa. Työttömyysturva pitää uskaltaa uudistaa kannustavaksi. Tutkimukseen ja tuotekehitykseen ei panosteta koskaan liikaa. Yritysverotus pitää nopeasti uudistaa eri yritysmuotojen kannalta tasa-arvoiseksi ja yrittämiseen kannustavaksi. Tämän tyylisillä toimilla 1990-luvun lamasta toivuttiin, vaikka nyt ei devalvaatiolääkettä onneksi olekaan olemassa.
Tämä eduskuntakausi tulee jäämään historiaan suuren muutoksen aikakautena. Perussuomalaisten jytky järkytti ja pelotti. Kevään vaalien jälkeen persuja ei kannata pelätä. Ellei yhteisesti jaettu vastuu persuille maistu, muiden on tehtävä Suomen uudistamisen kannalta selkeää politiikkaa, yhteisesti ja yhdellä ideologialla.